Kielikupla-ajatuksia

Yliopistossa jokainen opiskelija elää oman alansa sisäisessä kieli- ja osaamiskuplassa. Kuplan sisällä käsitys omasta osaamisesta hämärtyy, kun kaikki muutkin osaavat samat asiat. Vasta kuplan ulkopuolella liikkuessaan huomaa, mitä kaikkea on oppinut ja voi ehkä päästä näkemään, mitä oletuksia muilla ihmisillä on omasta osaamisesta.

Venäjän kielen pääaineopiskelijan kielikuplassa käytetään hyvin usein kursseihin ja opiskeluun liittyvää kieltä, jossa erilaiset tieteelliset termit vilahtelevat. Keskustelut venäjäksi tapahtuvat suurimmaksi osaksi luentosaleissa opettajan kanssa, joten “puhtaasti” ja “oikein” puhuminen ja kirjoittaminen tuntuvat paljon tärkeämmiltä, kuin asiasisältö. Eri esitelmiin tehtävät powerpoint-esitykset tai muut muille opiskelijoille näytettävät/jaettavat materiaalit pitää tarkistuttaa opettajalla ennen varsinaista esitelmän pitämistä kielioppivirheiden eliminoimiseksi. Tämä on tavallaan hyvä asia, mutta se myös saattaa tehdä opiskelijoista laiskempia oikeinkirjoituksen suhteen. Kielikuplassa oppii myös kiinnittämään huomiota puhumiseen fonetiikan tasolla, eikä se pelkästään rajoitu venäjän kieleen, vaan se ulottuu kaikkiin vieraisiin kieliin sekä valitettavasti myös äidinkieleen. Opiskelija voi hyvin usein olla kielipoliisi ääntämisen ja aksentin suhteen.

Kielikuplan ulkopuolella opiskelija on tilanteessa, jossa hän yrittää keskustella jokapäiväisistä asioista natiivipuhujan kanssa, joka saattaa nielaista sanojen päätteet ja puhua todella nopeasti tai hiljaa, toisin kuin yliopisto-opettajat. Varsinkin puhekielen ilmaisut ja sanaleikit menevät täysin yli hilseen, jolloin puhetilanteesta saattaa varsin nopeasti kehittyä “anteeksi, en ymmärtänyt” -fraasin toistamista. Opiskelija voi myös toistuvasti törmätä tilanteisiin, joissa hänen oletetaan ymmärtävän ja puhujan venäjää täydellisesti tilanteessa kuin tilanteessa vain siitä syystä, että hän opiskelee kieltä yliopistossa. Tämä saattaa vuosien saatossa tarkoittaa helpoimmassa tapauksessa sitä, että jonkin venäjänkielisen tv-ohjelman aikana kysellään koko ajan ymmärtääkö opiskelija oikeasti mitä puhutaan, ja vaikeimmassa tapauksessa sitä, että opiskelija laitetaan tulkkaamaan sekä venäjäksi että suomeksi ydinvoimalan rakentamiseen liittyvää palaveria etukäteen mitään asiasta ilmoittamatta.

Kielikuplaan on helppo ajautua. Yliopistomaailmassa toimiessaan tottuu helposti sujuvaan ja virheettömään kielelliseen ilmaisuun. Opintojen kuluessa kuitenkin oppii ajattelemaan kieltä joukkona resursseja, joihin kaikilla ei ole yhtäläistä pääsyä. Yliopistoon ajautunut opiskelija on etuoikeutetussa asemassa kielen suhteen: oikeakielisyyttä vaalitaan ja omat virheensä oppii korjaamaan usein jo ennen kuin muut ne huomaavat.

Monien arki ei kuitenkaan ole tätä. Suomen kieltä vasta opettelevaa ei voida vaatia oikeakielisyyteen, sillä hänellä ei ole resursseja siihen. Lukihäiriöiseltä ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista vaatia virheetöntä ilmaisua. Erityisen tärkeän kehyksen kielikuplan hahmottamiseen on tuonut sosiolingvistiikan opiskelu. Sitä kautta on oppinut, että esimerkiksi luokkaerot näkyvät vahvasti kielessä, eikä oikeakielisyys olekaan tärkeä arvo kaikkien ryhmien keskuudessa.

Internet on myös tärkeä lähde oman kielikuplan avaamisessa. Internetin kieli vaihtelee sulavasta kirjakielestä monimutkaisten lyhenteiden käyttöön ja oikeinkirjoitussääntöjen tahalliseen unohtamiseen. Kielen normeja muokataan ja haastetaan netin alakulttuureissa jatkuvasti. Norminvastaisella kielenkäytöllä voidaan esimerkiksi rakentaa omaa identiteettiä. Kieli on väline siinä missä moni muukin asia, eikä ole yhtä oikeaa tapaa käyttää sitä.

On yllättävän helppoa tuudittautua omaan olemiseensa ja elämiseensä kuplan sisällä. Vaatia muilta sitä, mitä itseltä vaaditaan ja johon on saanut eväät useamman vuoden opiskelun aikana. Vaatia muilta joko oikeakielisyyttä tai ymmärrystä sen suhteen, että kieltä voi käyttää monella tavalla ja se on okei.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että kieli on kommunikaation väline. Se välittää ajatuksia. Entä jos yhdessä päätettäisiin, että keskityttäisiin sisältöön eikä muotoon?

Kellään ei ole toista suurempaa oikeutta kieleen. Koulussa kieleen usein opitaan suhtautumaan taitoina ja sääntöinä, jotka voi hallita. Yliopistossa nämä kuvitelmat romuttuvat nopeasti. Kieltä ei niin vain kesytetä: se elää omaa elämäänsä alati muuttuen. On vaikea kuvitella, mitä kielen täydellinen osaaminen edes voisi tarkoittaa. Jokaisella on oma tapansa käyttää kieltä, eikä minkään tavan lähtökohtaisesti pitäisi olla toista arvokkaampi.

Usein kysymys ”oikeasta” ja ”väärästä” on kieliasioissa väärin aseteltu. Mielekkäämpää olisi peilata kielenkäyttöä kontekstiin ja pohtia, onko tämä tarkoituksenmukainen tapa käyttää kieltä juuri tässä tilanteessa, näiden ihmisten seurassa. Normien ja kirjoittamattomien sääntöjen rikkominen voi joskus olla paikallaan. Kieli on erottamaton osa yhteiskuntaa, ja on tärkeää kysyä, miksi toiset kielimuodot ovat yleisesti arvostetumpia kuin toiset. Näitä asenteita ravistelemalla voi muuttaa yhteiskuntaa tasa-arvoisemmaksi. Kyse ei ole vain yksilöllisistä asenteista, mutta niistä on hyvä aloittaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s