Jäähyväisruno pilkunviilaajille

Kampanjamme tulee tänään päätökseensä.

Kolmen viikon aikana olemme käsitelleet monia erilaisia kieleen liittyviä ilmiöitä, ja tässä vielä viimeisenä runo innokkaille pilkunviilaajille.

 

Jäläkikirjotus välmerkkiin naejalle

Pee äs.

Jos et muuta minun mielpitteestä niä,

ku missee on tiftonkiin piä,
ni eepä mulla sulle sitte muuta

ku etusormi koputtaa ohimoluuta.

Jos oot sitä mieltä,
jotta jos ee ossoo kirjakieltä,
pitäs olla hilijoo tae iäneti,
ni ooppa mulle piätäs aakomati.

Sillä täävellinen ee oo kukkaan,

jokkaesen kieleen tulloo historia mukkaan-

näkkyy missee on ollu ja kääny,

eekä syntaksi aena niin justiisa viänny.

Eli otappa silimä kooraan ja kahtele nätisti,

ee äetiskään halluis, että oot nihilisti.

Asiaan tartu, elä kieloppia hilloo,

sillä keenoin et muijen elämätä pilloo

-Merja Toppi

Kielikupla-ajatuksia

Yliopistossa jokainen opiskelija elää oman alansa sisäisessä kieli- ja osaamiskuplassa. Kuplan sisällä käsitys omasta osaamisesta hämärtyy, kun kaikki muutkin osaavat samat asiat. Vasta kuplan ulkopuolella liikkuessaan huomaa, mitä kaikkea on oppinut ja voi ehkä päästä näkemään, mitä oletuksia muilla ihmisillä on omasta osaamisesta.

Venäjän kielen pääaineopiskelijan kielikuplassa käytetään hyvin usein kursseihin ja opiskeluun liittyvää kieltä, jossa erilaiset tieteelliset termit vilahtelevat. Keskustelut venäjäksi tapahtuvat suurimmaksi osaksi luentosaleissa opettajan kanssa, joten “puhtaasti” ja “oikein” puhuminen ja kirjoittaminen tuntuvat paljon tärkeämmiltä, kuin asiasisältö. Eri esitelmiin tehtävät powerpoint-esitykset tai muut muille opiskelijoille näytettävät/jaettavat materiaalit pitää tarkistuttaa opettajalla ennen varsinaista esitelmän pitämistä kielioppivirheiden eliminoimiseksi. Tämä on tavallaan hyvä asia, mutta se myös saattaa tehdä opiskelijoista laiskempia oikeinkirjoituksen suhteen. Kielikuplassa oppii myös kiinnittämään huomiota puhumiseen fonetiikan tasolla, eikä se pelkästään rajoitu venäjän kieleen, vaan se ulottuu kaikkiin vieraisiin kieliin sekä valitettavasti myös äidinkieleen. Opiskelija voi hyvin usein olla kielipoliisi ääntämisen ja aksentin suhteen.

Kielikuplan ulkopuolella opiskelija on tilanteessa, jossa hän yrittää keskustella jokapäiväisistä asioista natiivipuhujan kanssa, joka saattaa nielaista sanojen päätteet ja puhua todella nopeasti tai hiljaa, toisin kuin yliopisto-opettajat. Varsinkin puhekielen ilmaisut ja sanaleikit menevät täysin yli hilseen, jolloin puhetilanteesta saattaa varsin nopeasti kehittyä “anteeksi, en ymmärtänyt” -fraasin toistamista. Opiskelija voi myös toistuvasti törmätä tilanteisiin, joissa hänen oletetaan ymmärtävän ja puhujan venäjää täydellisesti tilanteessa kuin tilanteessa vain siitä syystä, että hän opiskelee kieltä yliopistossa. Tämä saattaa vuosien saatossa tarkoittaa helpoimmassa tapauksessa sitä, että jonkin venäjänkielisen tv-ohjelman aikana kysellään koko ajan ymmärtääkö opiskelija oikeasti mitä puhutaan, ja vaikeimmassa tapauksessa sitä, että opiskelija laitetaan tulkkaamaan sekä venäjäksi että suomeksi ydinvoimalan rakentamiseen liittyvää palaveria etukäteen mitään asiasta ilmoittamatta.

Kielikuplaan on helppo ajautua. Yliopistomaailmassa toimiessaan tottuu helposti sujuvaan ja virheettömään kielelliseen ilmaisuun. Opintojen kuluessa kuitenkin oppii ajattelemaan kieltä joukkona resursseja, joihin kaikilla ei ole yhtäläistä pääsyä. Yliopistoon ajautunut opiskelija on etuoikeutetussa asemassa kielen suhteen: oikeakielisyyttä vaalitaan ja omat virheensä oppii korjaamaan usein jo ennen kuin muut ne huomaavat.

Monien arki ei kuitenkaan ole tätä. Suomen kieltä vasta opettelevaa ei voida vaatia oikeakielisyyteen, sillä hänellä ei ole resursseja siihen. Lukihäiriöiseltä ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista vaatia virheetöntä ilmaisua. Erityisen tärkeän kehyksen kielikuplan hahmottamiseen on tuonut sosiolingvistiikan opiskelu. Sitä kautta on oppinut, että esimerkiksi luokkaerot näkyvät vahvasti kielessä, eikä oikeakielisyys olekaan tärkeä arvo kaikkien ryhmien keskuudessa.

Internet on myös tärkeä lähde oman kielikuplan avaamisessa. Internetin kieli vaihtelee sulavasta kirjakielestä monimutkaisten lyhenteiden käyttöön ja oikeinkirjoitussääntöjen tahalliseen unohtamiseen. Kielen normeja muokataan ja haastetaan netin alakulttuureissa jatkuvasti. Norminvastaisella kielenkäytöllä voidaan esimerkiksi rakentaa omaa identiteettiä. Kieli on väline siinä missä moni muukin asia, eikä ole yhtä oikeaa tapaa käyttää sitä.

On yllättävän helppoa tuudittautua omaan olemiseensa ja elämiseensä kuplan sisällä. Vaatia muilta sitä, mitä itseltä vaaditaan ja johon on saanut eväät useamman vuoden opiskelun aikana. Vaatia muilta joko oikeakielisyyttä tai ymmärrystä sen suhteen, että kieltä voi käyttää monella tavalla ja se on okei.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että kieli on kommunikaation väline. Se välittää ajatuksia. Entä jos yhdessä päätettäisiin, että keskityttäisiin sisältöön eikä muotoon?

Kellään ei ole toista suurempaa oikeutta kieleen. Koulussa kieleen usein opitaan suhtautumaan taitoina ja sääntöinä, jotka voi hallita. Yliopistossa nämä kuvitelmat romuttuvat nopeasti. Kieltä ei niin vain kesytetä: se elää omaa elämäänsä alati muuttuen. On vaikea kuvitella, mitä kielen täydellinen osaaminen edes voisi tarkoittaa. Jokaisella on oma tapansa käyttää kieltä, eikä minkään tavan lähtökohtaisesti pitäisi olla toista arvokkaampi.

Usein kysymys ”oikeasta” ja ”väärästä” on kieliasioissa väärin aseteltu. Mielekkäämpää olisi peilata kielenkäyttöä kontekstiin ja pohtia, onko tämä tarkoituksenmukainen tapa käyttää kieltä juuri tässä tilanteessa, näiden ihmisten seurassa. Normien ja kirjoittamattomien sääntöjen rikkominen voi joskus olla paikallaan. Kieli on erottamaton osa yhteiskuntaa, ja on tärkeää kysyä, miksi toiset kielimuodot ovat yleisesti arvostetumpia kuin toiset. Näitä asenteita ravistelemalla voi muuttaa yhteiskuntaa tasa-arvoisemmaksi. Kyse ei ole vain yksilöllisistä asenteista, mutta niistä on hyvä aloittaa.

Salasana

Jääkaappirunoutta sateiseen päivään: runoilija Ilona Nordlundin teos Salasana kommentin kera, olkaa hyvä!photo405253125729003578

”Julkisen keskustelun perusteella me ihmiset ei enää kovin hyvin ymmärretä toisiamme, vaikka ois tarkoitus olla vilpitön eikä ironinen. Millainenkohan salasana tässä tarvittais, että typerä vastakkainasettelu loppuisi? Kaikki vastaukset tuntuu liittyvän epäloogisesti alkuperäisiin aiheisiin.” – Ilona Nordlund

Aksentti voi luoda ennakkoluuloja

Minkälaisia kokemuksia sinulla on erilaisista aksenteista?

Anne Leinonen on tutkinut, minkälaisia reaktioita aksentti voi aiheuttaa kuulijassa:

”Puhe voi olla sujuvaa, vaikka siinä olisi vahva aksentti, mutta kuulija saattaa omien asenteidensa tai kokemustensa perusteella suhtautua puhujaan silti kielteisesti pelkästään aksentin perusteella. Vieraalla aksentilla puhuvaa henkilöä kohtaan voidaan tuntea epäluuloisuutta: aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että vahva vieras aksentti vaikuttaa kuulijoiden käsityksiin jopa ammattitaidosta. Toisaalta tottuminen aksenttiin yleensä heikentää sen negatiivisia vaikutusta, samoin kokemukset erilaisista aksenteista. Toisinaan vieras aksentti voi herättää myös myönteisiä stereotypioita.” (s. 138)

Koko teksti voi lukea täältä.

Kieli korjautuu vain käyttämällä

lataus
Sanotaan, että ”broken English” on maailman puhutuin kieli. Englantia kuulee puhuttavan monenlaisella aksentilla ja eri taitotasoilla, eikä se enää hetkauta moniakaan.

Sen sijaan me suomalaiset emme ole yhtä hyvin tottuneet siihen, että suomea puhuu joku muu kuin natiivi. ”Huonolle suomelle” saatetaan naureskella tai saatamme yrittää kääntää keskustelun englanniksi – mutta miksi?

Ensi kerralla, kun kuulet jonkun puhuvan ”huonoa suomea”, hymyile rohkaisevasti ja ajattele, miten paljon vaivaa hän on nähnyt kielen oppimiseen. Mutta ennen kaikkea, anna hänen käyttää kieltä, sillä kielitaito ei parana muuten kuin puhumalla ja käyttämällä kieltä.

Sano vaan! – Jokaisella on siihen oikeus

Sano vaan! on kampanja, jonka tarkoituksena on luoda positiivisempaa keskusteluilmapiiriä. Nykyään keskustelu käy kuumana internetissä ja erilaisissa sosiaalisissa medioissa monista eri aiheista, ja jokaisella on tarve saada oma äänensä kuuluviin. Keskustelun tuoksinassa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että jokaisella on oikeus osallistua keskusteluun, eikä ketään tulisi sulkea ulos keskustelusta tai hänen asiaansa mitätöidä esimerkiksi heikomman kielitaidon vuoksi.

Kieli, etenkin äidinkieli, voi herättää suuria tunteita ihmisissä. Vahva tunneside kieleen ei sinällään ole ongelma. Oikeinkirjoituksen horjuminen, heikko kielitaito tai puhuminen aksentilla voi olla joillekin asia, johon on vaikea tottua ja jota on vaikea sietää. Oikeakielisyyttä halutaan usein suojella ärhäkästi ymmärtämättä kuitenkaan sitä, että kaikilla ei ole yhtäläisiä edellytyksiä puhua ja kirjoittaa normien mukaisesti.

Kielenkäyttöön liittyy paljon muutakin kuin pelkästään sanojen muodostaminen ja oikeinkirjoitussäännöt, sillä muun muassa yhteiskunnallinen ja poliittinen asema sekä kulttuurinen tausta heijastuvat usein myös puhujan tiedostamatta kielellisiin valintoihin. Ihmisillä voi olla ennakkoasenteita tiettyyn ryhmään kuuluvaa puhujaa kohtaan erityisesti silloin, kun kulttuurinen ja sosiaalinen asema tai arvot eivät vastaa heidän omiaan. Esimerkiksi ensimmäisen polven maahanmuuttajan tapa puhua suomea saattaa herättää kuulijassa vaikutelmia kouluttamattomuudesta, mikä ei kuitenkaan välttämättä vastaa todellisuutta.

Kirjoitusvirheistä, heikosta kielitaidosta tai aksentilla puhumisesta huomauttamisen taustalla on usein luultavasti muutakin kuin vain halu ohjata muita kielen normatiiviseen käyttöön. Kielelliseen auktoriteettiasemaan itsensä lukevat saattavat käyttää kieltä vallan välineenä ja näin ollen tietoisesti ja myös julkisesti sulkea keskustelusta pois ne, joilla he eivät koe olevan samanlaista kielellistä kompetenssia. Tällöin keskitytään viestin sisällön sijaan sen muotoon.

Kielen perimmäinen tarkoitus on kuitenkin viestin välittäminen ja ymmärryksen aikaansaaminen. Heikommankin kielitaidon omaava saa yleensä viestinsä sisällön välitettyä, vaikka viestiin liittyisi esimerkiksi lausumisen ongelmia tai kirjoitusvirheitä. Voidaankin kysyä, kuinka tarkoituksenmukaista loppujen lopuksi on mitätöidä tai vähätellä toisen sanomaa vain siksi, että se ei ole täydellisesti ilmaistu. Harva meistä puhuu kieltä tai ilmaisee itseään täydellisesti; silti tuomitsemme herkästi toisten kielenkäyttöön liittyviä asioita tietoisesti – tai usein jopa tiedostamatta. Tähän Sano vaan! -kampanja haluaa vaikuttaa lisäämällä tietoisuutta kielellisistä ennakkoasenteista ja niiden vaikutuksista. Jokaisen ääni ansaitsee tulla kuulluksi.